Avainsana: retkeily

Kymijoen latvavesinä Kannonkosken alueen vedet ovat laajoja, virtaavia tai somia ja rauhallisia pikku järviä ja jokia. Joka tapauksessa erittäin melottavia!

Aloitin retkeni Nuorisokeskus Piispalasta vain huomatakseni, että kaikki eväät olivat jääneet kotiin jääkaappiin! Voisipa todeta, että tapaus oli taas “yksi näistä reissuista”, sillä kerta ei ollut ensimmäinen. Viimeksi unohdin pois kaikki herkut ensimmäisellä yksinvaelluksellani Islannissa ja sitä edeltävänä kertana unohdimme melontareissulla Repovedellä retkiseuran kanssa varata ruokaa kaikille suunnitelluille reissupäiville…

Niinpä suunnitelmaa oli vain muutettava niin, että kiepautin ensin järven eteläpäätyyn ja Kannonkosken satamaan, josta lähimpään kauppaan on kymmenen minuutin kävelymatka.

Pienen ekstralenkin jälkeen päädyin lopulta Selkäluodon kautta Lintusaareen yöksi. Matkalla satamasta Selkäluodolle ripsaisi vettä ja pidin Selkäluodon laavulla hyvin ansaitun evästuokion.

Yö Lintusaaressa oli erittäin rauhallinen, sillä sain koko saaren täysin itselleni. Ilma oli lämmin ja tuuleton ja taivas silti kirkas. Odottelin uteliaana, josko kaunis auringonlasku olisi vielä kruunattu revontulilla, mutta sain tyytyä tähtiin ja täysikuuhun – ei huono sekään!

Aamulla tutustuin Lintusaareen lähemmin. Lintusaari sijaitsee Kivijärvessä keskellä Lintuselkää, noin 5 km:n päässä Piispalasta. Koko saari on rantojensuojelualuetta ja reunustettu upeilla luonnollisilla hiekkarannoilla. Pienen saaren kumpuilevilta kankailta löytyy vanhoja, jo kilpikaarnaa kasvattaneita mäntyjä ja saaren länsirannalta Metsähallituksen ylläpitämä tulipaikka.

Lintusaaresta lähdin pieneen vastatuuleen kohti Kivijärven satamaa, jossa pidin paikallisessa kahvilassa lounastauon. Kivijärveltä suuntasin itään, Lokakylän satamaan.

Etelä-pohjois-suunnassa pitkä Kivijärvi tarjoaa hyvinkin merimäiset olosuhteet, kun tuulensuunta on oikea. Niinpä sain nauttia kevyelläkin tuulella kunnon mainingeista eikä pitkä selän ylitys ollut tylsä!

Lokalahdessa pysähdyin jälleen pienelle evästauolle ja jatkoin perille Isohiekan leiripaikkaan mahtavassa auringonlaskussa!

Isohiekka on nimensä mukainen. Luoteeseen aukeava lahti tarjoaa yli 300 metriä matalaa hiekkarantaa. Kannonkosken nettisivut mainostavat rantaa pohjoisen Kannonkosken ehdottomana ykköskohteena. Isohiekalla sijaitsevat Metsähallituksen omistamat laavu, keittokatos, puuvaja ja kuivakäymälä. Sinne pääsee myös kävellen ja pyörällä metsäpolkuja ja metsäautoteitä pitkin ja siellä käy kääntymässä myös vanha maakuntaura.

Jälleen sain olla omissa oloissani ja päätin teltan sijaan yöpyä laavussa. Iltateetä tulilla juodessani mieleeni juolahti, etten ollut nähnyt koko reissun aikana juuri ketään. Ensimmäisenä päivänä olin nähnyt kaksi venettä, mutta muutoin niin järvi kuin rannatkin olivat huutaneet tyhjyyttään ja hiljaisuuttaan.

Totesin sen olevan oikeastaan sitä, mihin olen Suomen luonnossa tottunut. Tällä hetkellä, luontoliikuntainnon kasvaessakin, maastamme löytyy täysin ruuhkautuneita retkeilyreittejä ja sitten niitä, joilla vain harvat käyvät. Kuksaa nuotion ääressä kallistellessani olin varma, ettei Kivijärveä ole vain löydetty vielä.

Laavussa yöpyminen osoittautui lopulta virheeksi. Yö oli paljon kylmempi kuin edellinen ja käydessäni vielä laittamassa rannassa kajakkia yöpuulle, huomasin kajakin pinnan olevan jäässä. Olin kuitenkin jo tehnyt pedin laavuun ja päätin luottaa makuupussiini.

Laavu aukeaa järvelle, josta yöllä myös tuuli. Avonaisessa yöpaikassani tuli pian kylmä ja aamuun mennessä olin kasannut lähes kaikki kuivat vaatteeni jalkojeni lämmikkeeksi. Ensi kerralla telttaan nukkumaan!

Aamu valkeni harmaana. Rannalla minua vastaan vyöryivät sekä selän yli vaeltaneet aallot että aalloilla ratsastavat sumupilvet. Ilma tihkui seikkailua ja sytytin innoissani kajakin kansivalon sumua varten.

Isohiekalta jatkoin kohti Piispalaa, mutta sitä ennen kävin pyörähtämässä vielä Koiralahdessa ja Huhmarlahdessa.

Koiralahti sijaitsee aivan Isohiekan vieressä ja sinne johtaa kapea Surmasalmi. Salmi on saanut nimensä tarinasta, jonka mukaan eräs mies oli matkalla hevosreellä Kivijärveltä, kun, miehen ilmeisesti nukahdettua rekeen, hevonen eksyi salmen heikoille jäille. Kumpikin putosivat ja hukkuivat jäihin. Tästä tapauksesta salmi kantaa nimeä Surmasalmi.

Itse Koiralahti on suojaisa ja erämainen. Sen rannat ovat pitkälle lahden pohjukkaan asti kiviset ja lahdesta saakin parhaimman kuvan juuri vesiltä käsin. Pidin hetkisen lahdessa tuulensuojaa ja lilluin paikallani kiviröykkiöitä katsellen ja lahden ulkopuolella myrskyävää järveä kuunnellen.

Kivijärven rannat olivat tähän mennessä olleet joko uskomattoman kauniita hiekkarantoja tai järkähtämättömiä kivikasoja. Ja nämä piirteet vaihtelivat jyrkästi. Muutoinkin olin huomannut, että Kivijärvi on nimensä mukainen. Retkelläni vedet olivat poikkeuksellisen alhaalla, mutta korkeallakin vedellä saattaa vesillä liikkuja kohdata pintakiviä ihan missä tahansa. Jopa keskellä järvenselkää.

Matka Piispalaan oli alkuun sivu- ja lopulta myötätuulta. Tuuli jälleen pohjoisesta, jolloin järven eteläpäässä selillä, joilla tuuli pääsi esteettä kulkemaan ja nostamaan maininkia, aallonkorkeus hipoi jo 40 senttiä.

Matalassa kajakissa istuvalle se on paljon ja sain jälleen nauttia vauhdikkaasta ylös-alas-keikutuksesta. Huomasin hihkuvani riemusta joka kerta, kun teräväreunaiset vaahtopäät murtuivat kajakin etukannelle. Tunsin olevani elossa!

Samalla ajattelin, etten kovin montaa kertaa ole päässyt yhtä helposti ja yhtä lähellä rantaa kokemaan niin merimäisiä olosuhteita sisämaassa. Aamuinen sumu oli jo hälvennyt ja tuulessa ainoastaan tuoksui järven kosteus.

Matkaa kertyi lopulta koko reissulle reilut 60 km tuulen ollessa pääasiassa vastainen ja keskivauhdin ollessa todennäköisesti jotain 5 km/h. Kivijärvi on mielenkiintoinen retkikohde ja oikeanlaisella varustuksella erittäin antoisa melontajärvi. Taukopaikkoja on tiheään (noin 10 km:n välein) koko järven pituudelta ja kajakin saa vesille monesta kohtaa.